Kun kaikki on ihan hyvin – mutta jokin ei silti tunnu omalta

Työ sujuu. Olet hyvä siinä, mitä teet. Ulospäin asiat näyttävät usein juuri siltä miltä niiden kuuluukin: vakaalta, hallitulta ja toimivalta.

Silti huomaat ehkä hiljalleen jotain muuta.

Työ ei enää tunnu samalla tavalla innostavalta kuin ennen.
Arki rullaa, mutta sisäinen tunne ei aina pysy mukana.
Ja joskus mieleen hiipii ajatus, jota ei oikein haluaisi sanoa ääneen:

“Miksi tämä ei enää tunnu omalta?”

Usein mitään suurta ei ole tapahtunut.
Ei kriisiä. Ei romahdusta. Ei selkeää syytä.

Pikemminkin jotain on tapahtunut vähitellen.
Työn ilo on ehkä himmentynyt vähän kerrallaan.
Omat vahvuudet eivät enää pääse käyttöön samalla tavalla.
Tai arjesta on tullut enemmän selviytymistä kuin elämistä.

Ja koska “kaikki on ihan hyvin”, tämä on helppo sivuuttaa, mutta ehkä oikein olisi pysähtyä. Muutama vuosi sitten pysähdyin itsekin.

Olin tehnyt pitkän työuran lukion opinto-ohjaajana. Työ oli merkityksellistä, ja sain tehdä sitä, mitä olin aikanaan halunnutkin tehdä. Silti huomasin miettiväni yhä useammin yhtä kysymystä:

Tässäkö tämä oli? Toiset kaksikymmentä vuotta tätä samaa?

Kysymys ei syntynyt tyytymättömyydestä. Päinvastoin. Olin saanut työltäni paljon. Olin saanut olla mukana nuorten elämässä, kuulla heidän unelmiaan ja auttaa heitä löytämään omia polkujaan, kehittää toimintakulttuuria ja luoda uutta. Ehkä juuri siksi kysymys oli niin yllättävä. Jos työ on ollut hyvä, miksi kaipaan jotain uutta?

Vasta myöhemmin ymmärsin, että kyse ei ollut pois lähtemisestä. Kyse oli kasvamisesta.

Olin muuttunut ihmisenä. Osaamiseni oli kasvanut. Kiinnostuksen kohteeni olivat laajentuneet. Kaipasin uuden oppimista, uusia näkökulmia ja tunnetta siitä, että olen itsekin edelleen matkalla johonkin. Omalla kohdallani pysähtyminen ja pohdinta tarkoitti työnohjaajakoulutuksen aloittamista ja yrittäjyyden rakentamista opinto-ohjaajan työn rinnalle.

En vaihtanut kaikkea yhdessä yössä. En tehnyt suurta irtiottoa. Pysähdyin, pohdin ja lähdin kokeilemaan.

Selviytymisestä kukoistukseen?

Moni kokee olevansa työelämässä tilassa, jossa ei varsinaisesti ole huonosti – mutta ei myöskään hyvin.

Silloin arki voi helposti kaventua selviytymiseksi.

Tehtävät tulevat tehdyiksi.
Kalenteri täyttyy.
Päivä etenee.

Mutta jokin olennainen puuttuu.

Ja juuri tässä kohtaa pysähtyminen on tärkeää.

Mitä jos kyse ei olekaan siitä, että olet hukassa?

Ehkä kyse ei ole siitä, että et tietäisi mitä tehdä. Vaan siitä, että et ole hetkeen pysähtynyt kuulemaan itseäsi.

Kun antaa itselleen tilaa ajatella, alkaa usein hahmottua:

• mikä työssä kuormittaa
• mikä siinä edelleen toimii
• mikä on muuttunut matkan varrella
• ja mitä kaipaa enemmän

Nämä eivät ole pieniä asioita.

Kohti omannäköistä työelämää

Työelämän ei tarvitse olla pelkkää selviytymistä. Se ei myöskään tarkoita, että kaiken pitäisi olla jatkuvasti innostavaa tai täydellistä.

Mutta se voi tarkoittaa sitä, että oma työ tuntuu jälleen elämältä, ei vain suoriutumiselta.

Ja joskus ensimmäinen askel ei ole muutos.

Se on pysähtyminen.

Jos tämä teksti herätti sinussa ajatuksia, et ole yksin niiden kanssa.

Moni hyvä ja osaava ihminen käy tätä samaa pohdintaa hiljaa mielessään.

Ja usein suurin muutos alkaa yhdestä kysymyksestä:

“Tässäkö tämä oli?”