Työhyvinvointi
Kun työhyvinvointiharjoituksessa yhdistetään luonnossa liikkuminen, omien vahvuuksien näkyväksi tuominen sekä työn merkityksen pohtiminen, ollaan työhyvinvoinnin kehittämisen ytimessä. Työhyvinvointipalvelut toteutetaan lähitapaamisina, myös luontoympäristössä, Oulun seudulla – tarvittaessa toki kauempanakin!
Kaikki työyhteisöt ansaitsevat tähtihetkensä! Ratkaisukeskeiset menetelmät luontoympäristössä, kuulluksi tuleminen ja omien vahvuuksien löytäminen jättävät hyvän jälkensä työyhteisöön pitkäksi aikaa.
Hyödynnän ohjaustyössäni luonnon tutkittuja hyvinvointivaikutuksia sekä erilaisia luontolähtöisiä menetelmiä kuten Walk Out -luontotyönohjausta ja Metsämieli-harjoituksia. Lue lisää ja tutustu työhyvinvointipalveluihini.
Mitä työhyvinvointi on?
Työhyvinvointi tarkoittaa kokonaisvaltaista hyvinvointia työssä ja kattaa työntekijän fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen terveyden ja jaksamisen. Hyvinvointi on olennainen osa työntekijän tyytyväisyyttä, motivaatiota, tuottavuutta ja sitoutumista työhön ja työyhteisöön.
Palautumista tarvitaan niin työpäivän aikana kuin sen ulkopuolella, sujuvankin työnteon vastapainoksi. Työpäivän aikana tauotus ja pienetkin hengähdystauot palauttavat. Monipuolisen ravinnon, unen ja levon, kehonhuollon ja virkistäytymisen merkitystä työssä jaksamiselle ei kannata myöskään unohtaa.
Luonnossa oleminen on mainio tapa edistää hyvinvointia.
Luontoympäristö lisää liikkumista, vähentää stressiä ja parantaa keskittymiskykyä ja muistia. Ajatukset selkiytyvät ja luovuus kasvaa.
Luonnolla on lukuisia tutkittuja hyvinvointivaikutuksia:
- verenpaine ja kortisolipitoisuus laskevat
- parasympaattinen hermosto aktivoituu
- vireystilan säätely helpottuu
- tarkkaavaisuus paranee
- negatiiviset tunteet, masennus ja ahdistus lievittyvät
Suomalainen luonto tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia luonnossa tapahtuvaan virkistymiseen, elpymiseen ja voimaantumiseen. Ohjattu työhyvinvointiharjoitus luonnossa voi tuoda kokemuksia ja oivalluksia, palautumisen taitoja, jotka siirtyvät osaksi työpäiviä ja vapaa-aikaa kehittäen hyvinvointia pitkäkestoisesti.
Ota yhteyttä
Katso esimerkkejä alla olevista palveluista tai ota minuun suoraan yhteyttä, niin suunnitellaan teidän työyhteisönne hyvinvointia edistävä luontokokemus.
Pauliina Pakaslahti
044 501 5356
pauliina@paupa.fi
Esimerkkejä työhyvinvointia tukevista palveluista
Ota yhteyttä ja räätälöidään juuri teille sopiva kokonaisuus! Katso myös palautumisen palveluni.
Palauttava retki lähiluontoon, moniaistinen luontokokemus
Kohderyhmä: Työyhteisöt, yhdistykset, kaveriporukat; sopii kaikille, jotka haluavat kokea luonnon elvyttävyyden arjen keskellä.
Tavoite: Mukavaa yhdessäoloa luonnossa, palautumisen kokemus. Kokemuksen myötä käsitys luontoympäristön palauttavasta voimasta vahvistuu käytettäväksi myös omatoimiseen palautumiseen.
Työskentelytapa: Ryhmäohjaus luonnossa. Monipuoliset luontoa hyödyntävät menetelmät ja harjoitukset, joissa huomioidaan sekä kehon että mielen hyvinvointi. Mahdollinen liikunnallinen tavoite/rajoite sovitaan etukäteen ryhmän kanssa ryhmäläisten kuntotaso huomioiden. Yleensä suositaan rauhallista, palauttavaa liikettä.
Hinta:
180€ + alv 25,5% / 60min.
Virkistyspäivän harjoituksia luontoympäristössä, 10-20 hlöä
Kohderyhmä: Esimerkiksi opetus- ja kasvatushenkilöstö, asiantuntijat ja tietotyöläiset, yrittäjät
Tavoite: Tarjotaan osallistujille mahdollisuus irtautua arjen rutiineista, rentoutua ja nauttia yhteisestä ajasta, ilman suorituspaineita tai kilpailua.
Työskentelytapa: Erilaisia harjoituksia, joilla rentoudutaan, tullaan läsnäoleviksi luontoympäristöön ja voimaannutaan luonnosta. Työnohjauksellinen ja ryhmäyttävä lähestymistapa, teema voidaan sopia yhdessä etukäteen.
Hinta:
500€ + alv 25,5% / 3h
Esimerkkiharjoituksia:
Tähtihetki-harjoitus
Luonnossa rauhallisesti kävellen. Ohjeistuksen mukaan edetään yksilötyöstä pienryhmätyöskentelyn kautta koko työyhteisölle jakamiseen. Mietitään jokaisen onnistumisia sekä yksilön ominaisuuksia, jotka mahdollistivat onnistumisen.
Erinomainen harjoitus luoda jokaiselle kuulluksi tulemisen tunne sekä tuoda onnistumiset ja vahvuudet esiin työyhteisössä.
Metsämieli-harjoitukset
Metsämieli-menetelmästä löytyy paljon työyhteisöille sopivia harjoituksia liittyen esimerkiksi läsnäoloon, havainnointiin, huomiokykyyn, arvostavaan suhtautumiseen, avoimeen uteliaisuuteen, voimavaroihin, itsemyötätuntoon jne. Kokonaisuus koostuu useista erilaisista harjoituksista, jotka kootaan tilaajan toiveet ja tarpeet huomioiden.
Palautetta ohjauksista
Tähtihetkiharjoitus opettajatyöyhteisölle
”Aikaa oli riittävästi ja ei ollut kiireen tuntua. Lisäksi Pauliinan hymyilevä ja rauhallinen olemus toi tilanteeseen rauhaa. Tilanteessa oli helppo hengittää, vuorovaikutus oli kunnioittavaa. Tuli juteltua hyvin eri tavalla kuin aiemmin.”
”Tähtihetkiä kelatessa reflektoin työtäni, keskustelu auttoi oppimista työstäni. Harvoin tulee mietittyä omia vahvuuksia töissä, joten tämä oli oikein hyvä harjoitus! Kanssaihmiset toivat esille asioita, joita ei itse hoksannut.”
”Ohjeistus oli oikein hyvä, kun jokainen sai kertoa omasta tähtihetkestään. Sitä kunnioitettiin.”
Metsämieli-kävely
”Pauliinan ohjauksessa on helppo pysähtyä turvallisesti omien ajatusten äärelle. Hän luo ryhmään luontevasti luottamuksellisen ilmapiirin, jossa on tilaa myös keskustelulle osallistujien niin toivoessa. Pauliina kannustaa, oivalluttaa ja auttaa pysähtymään hetkeen luonnossa ja luontoa hyödyntäen.”
Hanne, erityisopettaja / Life Coach -opiskelija
Jätä viesti
Voit jättää viestin lomakkeella tai ottaa suoraan yhteyttä mailitse ja puhelimitse.
Palaan sinulle mahdollisimman pian!
Pauliina Pakaslahti
044 501 5356
pauliina@paupa.fi
Ollaan yhteydessä!
Lisää ajatuksia, sisältöjä ja ajankohtaista tietoa kursseista ja tapahtumista löydät sosiaalisen median kanavista sekä blogista.
